Aloitin valokuvaajan hommat noin vuonna 1992. Olen kuvannut elämää, ihmisiä, arkea ja joskus juhlaakin monenlaisiin julkaisuihin. Reportaaseja, henkilökuvauksia, kuvituskuvia ja vaikka mitä.
Funkis-Suomi esittelee osittain jo kadonnutta tai ainakin unohtunutta suomalaista funktionalistista arkkitehtuuria. Tyylisuunnan kulta-aikaa oli 1930-luku. Valokuvasin ensimmäisen osan suomenaikaista funkista Venäjän Karjalassa 2000-luvun alkupuolella. Sen jälkeen olen jatkanut kuvauksia ja etsintöjä eri puolilla Suomea tähän päivään saakka. Juuri nyt suunnittelen näyttelyä aiheesta.
KOSTO on valokuvakokoelma lapsuuden maisemistani Koston kylältä Taivalkoskella. Kosto kuvien jälkeen olen jatkanut aiheen parissa Koillismaa-projektin myötä.
Biofilia on kokoelma biologi-vanhempieni alunperin tutkimuskäyttöön kuvaamia valokuvia. Nyt ne näyttäytyvät abstrakteina muotoina ja pintoina ja osin tunnistamattomina palasina luonnosta. Minulle ne ovat osa lapsen muistia ja mielikuvitusmaailmaa. Käsitykseni luonnosta on osaltaan syntynyt näiden kuvien myötä. Merkilliset oliot, hyönteisten yksityiskohdat tai ravun kuoren vaihdon seuraaminen olohuoneen akvaariossa avasivat näkymän kiehtovan maailmaan. Luonto ei ole vain pörröisiä nisäkkäitä tai petolintuja uljaissa asetelmissa. Ymmärsin jo lapsena, että luonto tarkoittaa äärimmäisen herkkää ja monisyistä kokonaisuutta, jonka mekanismeista ja niiden vaikutuksista ihmisen tietoisuus on edelleen liikuttavan pinnallista.
Kaikenlaisia hankkeita ja julkaisuja vuosien varrelta.